maanantai 14. maaliskuuta 2016

MUSAA MAANANTAILLE

Hmm, vähän erilaista postausta nyt kuin aikaisemmin! Mut itseasiassa tätä oli ihan hauska koota, ja toivon, että tästä ois hyötyä muillekin kuin vaan mulle. Mä sain meinaa syksyn alussa uuden puhelimen ja oon aika laiskasti jaksanut kerätä siihen musiikkia. Eli toisin sanoen en siis oo ladannut siihen yhtäkään biisiä, vaikka mun edellinen puhelin oli niitä täynnä. Tällä hetkellä, jos siis meen esim bussiin ja laitan kuulokkeet korville, niin mä kuuntelen radiota :D. Mutta koska nyt mua on pikkuhiljaa alkanut ärsyttämään se, että a) sieltä tulee jatkuvasti mainoksia, b) samat biisit toistuu joka bussimatka sekä c) jos juontajat sanoo jonkun hauskan jutun, niin en voikaan nauraa, sillä oon bussissa ja joudun vaan koittaa pidättää sitä naurua ja samalla näyttän ihan idiootilta. Joten kaiken tän kärsimyksen (:D) tuloksena mä oon vihdoin saanut aikaan alkamaan ettiä niitä biisejä, joita mä voisin ladata. Ja ehkä mä myös sit joku päivä saan ihan ladattuakin ne mun puhelimeen! Sitä ootellessa, heh. Mutta tässä nyt muutama niistä jotka löysin ja samalla teille vähän musiikkia tän aina yhtä rankan maanantain loppuunviemisen kunniaksi!


lauantai 12. maaliskuuta 2016

LAZY MODE ON





Tän päivänen ihana auringonpaiste on jotenkin iskenyt muhun (ja varmaan moneen muuhunkin) ja antanut jonkun ekstra energiapommin mulle. Jos en meinaa olisi päivällä lähtenyt kauppaan, niin oisin varmaan viettänyt mun lauantain siivoillen laatikoita, heittämässä ylimääräistä tavaraa pois sekä muuten vaan järjestelemällä mun huonetta. Eli ei välttämättä mitään ihan normia lauantaipuuhaa :D. No onneksi nyt on kuitenkin luvattu aika monta päivää putkeen samanlaista ilmaa, sillä jos sama fiilis jatkuu, niin mähän voin saada vaikka mitä kaikkea seuraavan viikon aikana aikaan!

Mulla on muuten taas vaihteeksi, niin kuin joka vuosi tähän aikaan sellanen fiilis, etten millään enää jaksaisi pukea talvivaatteita enää kertaakaan päälleni! Musta tuntuu, että niitä ollaan jo tänä talvena ihan tarpeeksi kateltu ja vois olla vihdoin aika vaihtaa niihin kevyempiin kevätvaatteisiin. Mutta ehkä mä koitan jotenkin hillitä itteni, sillä vaikka toi aurinko nyt kuinka ihanasti tuolla paistaakin, niin hemmetin kylmä siellä silti on. Eli hetki pitäis vielä jaksaa hillitä, ellen sit halua jäädä kotiin makoilemaan keuhkokuumeessa.

Mut vaikka päivällä mun teki mieli tehdä vaikka mitä, niin tällä hetkellä oon silti vaan niin väsynyt, että ainoot suunnitelmat tälle illalle taitaakin olla vaan nukkuminen ja ehkä pari jaksoa Gossip Girliä. Arvatkaa vaan kuka on ihan koukussa :D Mut hyvää loppuiltaa teillekkin, pitäkää hauskaa! :)

tiistai 8. maaliskuuta 2016

LUNCHING



Tiiättekö ne päivät, kun heräätte ja lähette kotoota, puuhaatte koko päivän jossain ja oottekin kotona vasta illalla. Mulla oli tänään tollanen päivä, koko päivä vaan niin paljon tekemistä, ettei kotona käyminen ois mitenkään ollut mahdollista. Nyt kuitenkin pääsin tänne, ja vaikka eka ajatus oli, että lysähdän vaan suoraan sängylle (jääkaapin kautta), niin päätinkin tulla tänne kirjoittamaan vähän jotain elonmerkiksi. Yleensä mulla muutenkin tällästen päivien jälkeen on sellanen olo, etten todellakaan osaa tehdä sitä mitä haluaisin, eli nukkua. Lähinnä vaan haahuilen ympäri taloa ja istun keittiössä, tai jotain muuta yhtä turhaa :D. Jotenkin energiat jää päälle, eikä osaa ollenkaan rauhottua.

P.s. Hei muuten sanokaa, jos noi Picnicin kuvat alkaa tursuamaan silmistä ulos. Tosta paikasta alkaa pikkuhiljaa muodostumaan mun vakkari välipalakahvila, ja jostain syystä niitä kuviakin on tupsadellut tänne bloginkin puolelle jonkun verran (ehkä liikaakin?) :D

perjantai 4. maaliskuuta 2016

BLOGGAAMISESTA

Niinkuin mä vähän lupailinkin jo, niin tässä vähän juttua siitä, millainen on mun mielestä hyvä blogi. Mä aloin miettimään tätä juttua, kun ekaksi luin siitä Mariannen blogista, josta taas klikkasin itteni Lindan blogiin. Varsinkin yksi kommentti sai mut miettimään tätä, sillä siinä luki, että liian usein päivittyvän blogin postaukset alkaa jossain kohtaa olemaan liian samanlaisia ja silloin blogista alkaa tulemaan vähän tylsä. Ja toi on ainakin mun mielestä ihan totta. Ja tota mä itseasiassa itsekin vähän jopa pelkään! Mutta vaikka itse tykkään, että blogi päivittyy usein, niin mielummin luen silti vähän harvemmin päivittyvää blogia, jossa kuitenkin jokaiseen postaukseen on panostettu. Toisaalta ei myöskään liian pitkät postaustauot ole kovin kivoja. Alan varmaan kuulostamaan tosi vaativalta lukijalta :D

Mä itse luen blogeja, joissa kuvat on laadukkaita ja hyviä. Mun lemppareita on muun muassa Angelica Blick, Kira Kosonen ja Janni Delér. Esimerkiksi Kiralla on usein niin upeita asukuvia, että mä itse välillä jopa jään pelkästään tuijottamaan niitä ihan vaan siksi, kun ne jotkut on niin hienoja. Muutenkin lähinnä kaikki mun lukemani blogit on muoti- tai lifestyleblogeja, ja vaikkei niiden kaikkien pukeutumistyyli edes ole sellainen, jota mä itse haluaisin pitää, niin niistä saa silti ihan valtavasti inspiraatiota ja hyvää mieltä. Jotenkin se on mun mielestä vaan niin siistiä, jos joku osaa ja uskaltaa pukeutua miten itse haluaa, koska mun mielestä hyvä blogi on myös sellainen, jota uskaltaa pitää myös oman näköisenä. Samalla myös kirjoittaja jaksaa pitää sitä parhaiten yllä ja lukijatkin ihan varmasti huomaa sen.

Varsinkin tossa Mariannen postauksessa oli mun mielestä hyvä pointti, että bloggaajana on täysin mahdotonta miellyttää kaikkia. Siksi mun mielestä on myös tärkeää löytää se ns. oma juttu, ja sen kautta löytää sille aiheelle hyvät lukijat. Ja siksi on myös ihan hyvä, että blogeja on nykyään ihan hullut määrät, niin varmasti myös jokaiselle löytyy sellainen, jota itse jaksaa lukea!

Mutta nyt mun seputuksen jälkeen ois kiva kuulla, että minkälaisista blogeista te tykkäätte ja millaiset herättää teissä eniten kiinnostusta? Itelle ainakin käy välillä niin, että jos löydän jonkun kivan niin alan heti selaamaan sen postauksia kilometritolkulla taaksepäin!

torstai 3. maaliskuuta 2016

MAALISKUUN ALUN VALITUT


Aamupalaksi tuorepuuroa! Nammmmmm

Ekat gojimarjat testattu. Eli mun outojen terveysruokien kokeilujakso jatkuu.

"Miten hiusten sähköisyys pois" -googlailun tuloksena testasin pestä hiukset shampoon sijasta hoitoaineella. Liian puhtaat hiuksethan sähköistyy tosi helposti ja hoitoaine taas ehkäisee sitä, joten ihan järkeähän tässä on, vai mitä! No, sähkösyyden lähtemisestä en sit tiiä, mut ei ne ainakaan puhtaaksi tulleet, joten joutusin silti pitämään hiukset vaan ponnarilla :D. Ja eikun seuraavaan vinkkiin..


Kiikutin löytämäni bussikortin Fölin toimistoon. Päivän hyvätyö, check!

Viimepäivien auringonpaisteen jälkeen tänään oli vähän pilvisempi keli, mutta onneksi mulla tais olla taas pitkästä aikaa järkeä päässä, kun lähdin kotoota. Laitoin meinaa huivin lisäksi myös talvikengät jalkaan, jotka oon viimeaikoina vähän liian usein korvannut tennareilla ja ihmetellyt miksi mulla on koko ajan kylmä.

Rahansäästökuurin ekasta päivästä selvitty. Jos vielä pari viikkoa jaksais.

Puhtaat lakanat venaamassa. Hyvällä tuurilla mä voisin jopa innostua tänään menemään vähän aikasemmin nukkumaankin, viimeaikoina on tullut valvottua vähän turhaan. Eli toisin sanoen silmäpussit kasvaa vauhdilla.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

1316.



Siis apua, mun tekis mieli kirjoittaa teille mun tän päiväisestä vähän liian vauhdikkaasta aamusta. Tekis mieli kirjottaa, että millanen on mun mielestä hyvä blogi ja mikä mua itseäni niissä kiinnostaa (tulossa kuitenkin pian!). Tekis mieli kirjottaa et miten mä aina joudun juoksemaan bussiin, vaikka oisinkin ite ihan ajoissa ja vaihdot menee hyvin. Tekis mieli kysellä teiltä, että miten ihmeessä te saatte sähköset hiukset kuriin ja miten mä enää ikinä voin pitää hiuksia talvella auki, ilman että ne sojottaa taivasta kohti (:D). Tekis mieli laittaa tänne postauksia postauksen perään, kun mulla on se verran ideoitakin keksittynä. Tekis mieli aloittaa kirjottaminen, mutta jostain syystä mä en nyt vaan saa tekstiä tähän kenttään. Oon koko ajan kirjottanut muutaman rivin, lukenut sen ja kumittanut. Ja sit uusiksi. Ei mulla koskaan ennen oo ollut näin, mut kerta se on kai ensimmäinenkin. Mut koska mitään hyvää ei ikinä synny väkisin, niin enmä halua tänne mitään turhaakaan koittaa kirjoittaa. Toivon vaan niin paljon, että tää tukos lähtee mahdollisimman nopeesti pois, ja että saan pian taas teille jotain kivaa tänne :). Hyvää maaliskuun alkua kaikki <3!